Onko metro rakennettu oikein Helsingissä?
Vierailtuani lontoossa hiljattain kävi mielessäni kysymys, että onko Helsingin metro rakennettu alunperinkään oikein? Helsingissä metro perustuu samaan raideleveyteen kuin vr ja sitä kautta samaan raideleveyteen venäläisen junaliikenteen kanssa. Tällä on toki etunsa, mutta aivan varmasti myöskin haittansakin
Isoin kysymys kuuluukin, että olisiko verkoston voinut rakentaa hyödyntäen esimerkiksi ratikoissa ollutta tekniikaa jne jne. Raitiovaunu olisi vaatinut kapeamman tunnelin ja sähköratkaisunkin olisi voinut tehdä toisin eli vetämällä johdot ylös
Myöskin asemista olisi voinut tällä systeemillä tehdä kapeampia. Tämä ratkaisu olisi myös voinut sallia niin sanotun metroverkoston rakentamisen lähemmäksi pintaa
Esimerkiksi Lontoossa ja New York:ssa on rakennettu osa metrosta lähelle pintaa ja tämä on säästänyt rakennuttamisen kustannuksissa. Lontoossa voi myös huomata sen, että osa linjoista on tehty vaunuille joissa korkein kohta on leveys-suunnnassa keskellä vaunua.
Helsingissä on myös tehty metron kustannuksella myöskin väestönsuojelutyötä joka on tuonnut hankkeisiin lisää hintaa.
Tulevien laajennusten kohdilla pitääkin miettiä, että tehdäänkö metrohankkeilla liikennepolitiikkaa vai väestönsuojelupolitiikkaa mahdollisten kriirien takia.
Aina on hyvä jossitella vai mitä?
- luotoja
- on elo, 06, 2012
- Kommentit pois päältä artikkelissa Onko metro rakennettu oikein Helsingissä?
Kommentit on suljettu.